29.12. Torstai

Nukun hyvin. Seitsemän tunnin yöunet, miten luksusta! Ja nyt rekan nokka kohti E-Afrikkaa. Ylitämme rajan, joka kulkee Orange Riverillä. Etelä-Afrikan puolella parkkeeraamme erittäin viehättävälle leirintäalueelle joen varteen. Iltapäivän ohjelmassa piti olla melontaa joella, mutta Mia ei ole varannut veneitä meille joten ne ovatkin kaikki jo varattuja. Tylsää.

Kulutamme siis iltapäivän joessa pulikoiden ja makaillen. Ei tässä helteessä oikeen muutakaan jaksa tehdä. Onneksi leirintä alue on yksi matkamme viehättävimmistä. jokainen erikseen vuokrattava pikku nurmikkoalue on ympäröity kaisla-aidalla. Baarista on näkymä joelle ja baaria viilennetään vielä katonreunaan asennetuilla vesisumuttimilla.

28.12. Keskiviikko

Tänään on loppumatkan ensimmäinen päivä. Edessä 500 km tietä. Illalla olemme jo Etelä-Afrikan puolella. Ajamme läpi erittäin kauniista laaksosta, jossa on paljon oryx-, kudu- ja springbok-antilooppeja. Haluaisin niin kovasti hyvän kuvan oryxista, mutta on yksinkertaisesti mahdotonta saada onnistunutta kuvaa rekan ikkunasta. Saan ylipäätään ikkunan auki vain A4 kokoiseksi luukuksi ja siihen mennessä kun rekka vihdoin pysähtyy ovat eläimet paenneet jo kauaksi suurta ja kovaäänistä ajoneuvoa. Olen niin turhautunut että tekisi mieli itkeä...

Merkitään siis tähän nyt oikein muistiin ettei pääse unohtumaan: tällainen rekkaryhmämatkailu ei sovi minulle. Tiukka, joustamaton aikataulu ei kertakaikkiaan vastaa minun käsitystä matkustamisen vapaudesta. Aikaa per maa on niin vähän, että voisi melkein puhua puhtaasta läpiajosta. 11 päivää Namibialle on naurettavan vähän. Maassa kannattaisi viettää ainakin kaksi kertaa pidempi aika. Tekemistä ja nähtävää riittäisi hyvinkin kuukaudeksi.

Rekalla ajelu luonnonpuistoissa on aivan älyvapaata toimintaa sekin. Ei voi juuri puhua luontokokemuksesta, kun yrittää pikku ikkunasta tiirailla luontoa TATAn moottorin jyristessä ja 21:en ihmisen kiipeillessä toistensa yli yrittäessään nähdä jonkun elikon. Nuorempien matkakumppanien teinimäinen käytös ja tauoton tyhjänpäiväinen hölinä ei myöskään paranna fiiliksiä. Tosin comfort-levelillä tuota ongelmaa ei ilmeisesti ole, koska väki niillä on selvästi vanhempaa.

Sen sijaan edellä mainitusta huolimatta olen hyvinkin tykästynyt tähän telttailuun. Olen alkanut harkita nelivetoisen camping-auton vuokrausta tai jopa ostoa. Juuri tällainen afrikaanereiden suosima erikoisvarusteltu umpinainen pick-up retkikeittiöllä ja katolle pystytettävällä teltalla olisi hyvä. Sellainen toimisi Suomessa talvella kaupunkiautona ja kesällä retkiautona. Sen kanssa voisi lähteä vaikka kuukaudeksi Viroon tai Yyteriin surffaamaan. Tai sitten voisin ottaa pidemmän vapaan ja ajaa jonnekin todella kauas...

Afrikaanerit ovat kehittäneet tettailun huippuunsa. Vai miltä kuulostaa sähköinen kattoteltta, joka napin painalluksella pystyttää itsensä 40 sekunnissa?
www.conqueror.co.za
www.frontrunner.co.za
www.howlingmoon.co.za
www.nationalluna.com
www.tentco.co.za
www.ahaweb.co.za
www.buzzardindustries.co.za
www.beekman.co.za
www.echo4x4.co.za

tässä vuokrausta:
www.bushlore.com
www.kea.co.za

Linkit ovat lehdestä www.getaway.co.za

Iltapäivällä ajamme Fish River kanjonille. Se on jollakin mittarilla toiseksi suurin maailmassa. Ja onhan tämä vaikuttava paikka. Kävelemme pienen pätkän kanjonin reunaa ja napsimme kuvia. Mia ja Chris ovat ajaneet edellemme ja kattaneet pöytään lukuisia erilaisia juustoja, viiniä ja savustettuja simpukoita. Asetamme retkituolit kanjonin laidalle ja nautimme herkuista auringon laskiessa kanjonin taakse.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Takaisin leirissä muut alkavat valmistaa vielä illallista vaikka kello on jo yhdeksän. Suurin osa porukasta on jo melkoisessa tuiskeessa ja volyymi sen mukainen. Päätän jättää väliin. Laitan korvatulpat korviin ja nappaan nukahtamislääkkeen.

27.12. Tiistai

Herätys klo 4:00. Lähdemme ennen auringonnousua Sossusvleinhin. Ajamme laaksoon, jota ympäröivät punaiset vuoret. Paitsi että ne eivät ole vuoria vaan taivasta hipovia dyynejä. Pysähdymme dyynille numero 45. Se on 45. dyyni Swakopmundista laskien ja sattumalta myös 45 kilometria luonnonpuiston portilta. Se on myös maailman toiseksi korkein dyyni. Maailman korkein dyyni on dyyni numero 7, mutta sinne ei pääse autolla.

Lähdemme kiipeämään dyynin harjaa ylös auringon noustessa. Jään muista jälkeen ja juoksen itseni läkähdyksiin upottavassa hiekkarinteessä. Pehmeässä hiekassa eteneminen on puurtamista. Vihdoi pääsemme rinteen huipulle. Tajuan, että kyseessä on vasta hiekkavuoren ensimmäinen nyppylä. Huippu siintää jossain paljon kauempana. Jäämme huipulle ihailemaan auringon nousua. Aurinko sytyttää harmahtavat dyynit tuleen. Ne alkavat hehkua tiilenpunaisena. Taaperran eteenpäin hiekassa muita kauemmaksi ja istun huipulle kohtaan, jossa harjanne jakautuu kahtia. Nautin hiljaisuudesta. Hiekka imee taakse jääneiden äänet. Kuvaan kaikessa rauhassa hiekkaa ja taivaanrantaan jatkuvia dyynijonoja. Hiekassa on paljon jälkiä ja välillä hiekalla kipittää pikku ötököitä. Huomaan kaukana alhaalla yksinäisen oryxin, se näyttää ihan pikkuiselta ja häviää kaukaisuuteen tasangolle. Kipitän alas ja takaisin rekalle. Tarjolla on aamiaista, ihan peräti munakastakin.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Aamupalan jälkeen jatkamme syvemmälle laaksoon. Loppumatkan kuljemme jeepillä ja sitten vielä jalan. Kapuamme toisen dyynin päälle. Alla avautuu valkoinen kenttä, josta sojottaa mustia kauan sitten kuolleita puita: Deadvlei. Pari turistia lähtee juosten alas jyrkkää rinnettä hiekka pöllyten. Näyttää hauskalta! Säntään perään. Rinne on hyvin jyrkkä, mutta upottava hiekka hidastaa sopivasti menoa. Koko porukka seuraa perästä.

Tämä on se paikka jonka takia olen Namibiassa. Olen nähnyt tämän muun muassa elokuvassa The Cell. Kävelen kovaa valkoista tasankoa. Ympärillä kaartuu seinämänä punainen hiekka. Kävelen tasangon toiseen päähän. Kun käännyn ympäri häilyy tasangolla kangastus. Mustat, kauan sitten kuolleet puut näyttävät kasvavan järven rannalla. Palaan takaisin kuolleeseen metsään. En näe ketään meidän ryhmästä. Palaan takaisin lähtöpisteeseen ja liftaan jeeppiin, joka vie minut rekalle. Ohitse juoksee muutama oryx ja nappaan pari kuvaa niistä.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Huomaa kuvassa turistit hiekkadyynin huipulla:

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Olenko myöhässä? Olenko viimeinen ja muut ovat joutuneet odottamaan minua? Ei, olenkin ensimmäinen. Odotan rekassa ja käyn läpi kuvia. Minulla on muistikortit loppu, harmillista! Muut ovat kiivenneet jollekin suurelle dyynille ja palaavat vasta noin tunnin myöhemmin.

Olen vähällä saada palovamman rekassa. Istun kaikessa rauhassa penkilläni kun reittä alkaa polttaa. Minulla on litran vesipullo sylissä. Se toimii kuin linssi ja keskittää voimakkaan auringon valon polttavaksi pisteeksi reiteeni. Kaikkea sitä sattuu...

Iltapäivä kuluu tietokoneella ja uima-altaan reunalla. Täällä nousee aina neljän aikoihin tuuli, tänään tuulee lujempaa kuin eilen. Tuuli puhaltaa kaikki paikat täyteen punaista hiekkaa. Kameranikin on aivan hiekassa.
Lähdemme katsomaan lähellä olevaa pientä kanjonia. Se ei ole pahan kummoinen.

Syömme kerrankin illallisen ajoissa, vielä kun on valoisaa. Mukavaa ihailla auringonlaskua savannin yllä syödessä. Oikein kaunista.

26.12. Maanantai

Ilma on aamulla hyvin kylmää ja kosteaa, lähes tihkuttaa. Lähdemme taas liikkeelle. Ajamme ulos kaupungista etelään, missä aukeaa dyynimeri korkeina aaltoina. Tie on rakennettu ihan rantaan. Toisella puolella pärskyy suolavesi, toisella puolella hiekka-aallot kohoavat korkealle yläpuolellemme. Äkkiä dyynit loppuvat ja alkaa tasainen autiomaa. Merikin häviää näkyvistä.

Jonkin ajan kuluttua hiekka vaihtuu kumpuilevaan ruohotasankoon. Taivaanrantaan ilmestyy vuoria. Tilaa on valtavasti joka suuntaan... Tasangon pinnallla ajelehtivat pilvien varjot. Siellä täällä tepastelee strutseja ja välillä näkyy antilooppejakin. Saavutamme maakerrostumien raidoittamat vuoret. Ajamme niiden välissä olevaan suunnattomaan kumpuilevaan sokkeloon. Pienet purot ovat uurtaneet tasangosta labyrintin.

Seuraavalla tasangolla ruohikkopalo on polttanut laajoja alueita mustaksi. Punaiset, osittain ruohon peittämät kukkulat nousevat tasangosta. Ne ovat paikalleen juuttuneita dyynejä. Tasangolla vaeltaa lauma seeproja. Strutseja on vaikka kuinka paljon. Näen muutaman oryxinkin. Ajamme läpi isosta kanjonista, jonka pohjalla on pelkkää hiekkaa.

Keskellä tasankoa pysähdymme suurelle kyltille, jossa lukee Tropic of Capricorn. Olemme Kauriin Kääntöpiirillä. Jonkin matkan päässä, keskellä ei mitään, on huoltoasema sekä pieni leipomo. Pihalle on aseteltu vanhoja autonraatoja ja niiden ympärille kaktusistutuksia. Maaoravia juoksentelee ympäriinsä. Vanhanaikaisessa leipomyymälässä parrakas ja muutenkin erittäin karvainen setä myy "the best apple crumble ever". Ja kyllähän tuo omenapaistos on todella hyvää.

Vihdoin pääsemme perille Sossusvlein leirintäalueelle. Laitamme teltat pystyyn punaiselle hiekalle puun varjoon. Kaikki puut ovat täynnä piikkejä. Melkein kaikki kasvit ovat varustautuneet piikein, pisimmät ovat kymmenen senttiä pitkiä ja neulanteräviä. Yksi tunkeutuu Jessican varvassandaalin läpi jalkapohjaan. Yritän nyppiä pahimmat piikkiset oksat pois hiekasta telttamme paikalta. Hiekka on polttavan kuumaa, käveleminen ilman kenkiä on mahdotonta.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Paikassa on iso viihtyisä baari ja pieni uima-allas, jolta näkyy savannille. Vesi on lämmintä, mutta kun nousen ylös niin tuuli saa minut hetkeksi jopa palelemaan. Siitäkin huolimatta, että lämpömittärit näyttää neljääkymmentä astetta. Savannilla harhailee yksinäinen paviaani.

Illalliseksi Mia ja Chris paistavat barracudan sukuista kalaa nuotiolla. (Mom ilmoittaa haluavansa avioeron, Dad sanoo suostuvansa vain sillä ehdolla että saa lapset. Meidät kaikki 21?!)

Tuuli on puhaltanut teltan täynteen hienoa hiekkaa. Sitä on joka paikassa, kameralaukussakin. Koska ruoka on valmista vasta yhdeksältä pääsen nukkumaan vasta yhdentoista aikaan. Olisin ollut ihan valmis untenmaille jo kahdeksalta.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

25.12. Sunnuntai

No, olishan sitä taas voinut pidempäänkin nukkua... Herään kahdeksalta. Joku pikku tonttu on tuonut laukun päälle karamelli tangon, sellaisen punavalkoisen joulujutun. Aamiaisen jälkeen pesen housut nyrkkipyykkinä. Se ottaakin hyvän aikaa, puhdasta ei meinaa tulla millään. Saan huuhdella moneen kertaan ennen kuin tulos on siedettävä. Vietän pari tuntia nettikahvilassa blogia päivittämässä. Aamulla on taas sumua, mutta puolenpäivän aikaan alkaa paistaa. Se on hyvä juttu, sillä nyt on päivän toimintaohjelmanumeroiden vuoro. Swakopmundissa ei voi uida meressä, mutta kaikenlaista tekemistä löytyy: maastoratsastusta, delfiiniajelua, kylävierailua, paraglidingia. Suosituimmat puuhat ovat quad biking ja lautailu dyyneillä sekä laskuvarjohyppy. Kaikki vaihtoehdot vaikuttivat kivoilta, mutta en halunnut taas buukata koko päivää täyteen. Päätin räjäyttää matkabudjetin ja buukkasin itseni laskuvarjohyppyyn. Se on täällä halvinta maailmassa (n 200 euroa), ja halusin nähdä autiomaan ja meren ilmasta.

Siispä hyppäämme pakuun ja ajamme ulos kaupungista keskelle. Kaikki ovat hiukan jännittyneitä. Kanadalainen halonhakkaaja Kevin uikuttaa "I don't wanna do this, I don't wanna jump!"

Laitamme hyppypuvut päälle ja kiipeämme pikkuiseen koneeseen. Minä ja Laura hyppäämme yhdessä. Lisäksi kamera mies ja yksi pietarilainen joka on tullut Namibiaan pelkästään hyppäämään. Kone on niin pikkuinen että istumme sylikkäin. Muut hyppäävät ensin, minä ja selkääni sidotty tyyppi viimeisenä. Epäilen ensin, että en ole kunnolla kiinni, mutta sitten kaveri kiristää hihnat eikä minun tarvitse enää murehtiä sitäkään. Tyyppi hyppää kolme kertaa päivässä, joka päivä, joten oletettavasti hän osaa hommansa.

Ilmasta näen etelässä horisonttiin jatkuvan dyynimeren. Suoraan alhaalla ovat suuret suolanpoistoaltaat. Swakopmund on joukko täsmällisiä laatikoita ruutukaavassa erämaan keskellä. Siitä erillään on toinen pienempi kaupunki, pienempiä laatikoita. Se on mustien asuntoalue.

Kun muut pudonneet ulos ovesta on meidän vuoro. Laitan jalat ulos ovesta, jossain hyvin kaukana alhaalla aukeaa aavikko. Alitajunta ilmoittaa, että lentokoneen ovesta ei kuulu hypätä. Käsken sen olla hiljaa. Ja tässä tilateessa pitäisi vielä hymyillä kameralle! Hyppy tuntuu aika kamalalta, vatsanpohjasta kourii kymmenen kertaa pahemmin kuin vuoristoradassa, mutta en laita silmiä kiinni vaikka mieli tekisi.

Putoaminen ei kestä kauan mutta tuntuu sitäkin villimältä. Kun varjo aukeaa meno muuttuu leijailuksi. Se on puhtaasti kivaa, näkymät ovat huikeat. Saan itse ohjata varjoa, se on ehkä hiukan liian jännää. Kuten myös se kun kaveri takanani päättää löysätä hihnoja, jotta minulla olisi mukavampi olla. Hihnojen löysäämine jossain puolen kilometrin korkeudessa ei tunnu hyvältä ajatukselta sekään. Alas tullessa kiepumme siinä määrin, että saan keskittyä katsomaan horisonttia ettei tule huono olo. Tyyppi on niin taitava hyppääjä ettei laskeutuminen tunnu yhtään miltään.

Hyppääminen oli kokonaisuudessaan kiva kokemus, ei loppujen lopuksi kovin pelottavaa. Vaikeinta oli luottaa tyyppiin, jota ei edes tunne. Kontrollifriikkinä mielummin kiinnittäisi kaikki hihnat itse... Toisaalta yksin hyppääminen olisi varmaan hiukan liian jännää sekin. Voisin hypätä uudestaankin, jos siitä ei tarvitsisi maksaa mitään.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Takaisin kaupunkiin ajaessamme kuski kertoo, että koko kaupunki on käytännössä saksalaisomistuksessa. "Tiedätte varmaan italialaisen ja venäläisen mafian? No, meillä on täällä ikäänkuin saksalainen mafia" hän sanoo.

Perillä lodgessa muut ovat jo valmistamassa jouluillallista. Paukkukarkkeja lojuu ympäriinsä. Olen tällä matkalla saanut lähikosketuksen kanadalaiseen ja saksalaiseen kultuuriin. Alkuperäinen afrikkalainen kulttuuri onkin sitten jäänyt vieraaksi. Illallisen jälkeen jaamme viellä lahjat. Saan suuren laatikollisen suklaata ja saippuakuplapurkin. Secret Santa on ilmeisesti huomannut että olen perso makealle.

24.12. lauantai, jouluaatto

Herätys viideltä. Alan melkein jo tottua tähän. Ajamme pensaikon peittämällä tasangolla, jota reunustavat punaiset vuoret. Välillä näkyy jopa ihmisiä. Pieniä hökkeleitä ja vuohia. Pysähdymme ostamaan matkamuistoja herero- ja himba-naisilta.

Norsket ja norsuvaara


Herero


Himba

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Sitten tasanko muuttuu autiomaaksi. Vuoret loittonevat horisonttiin ja muuttuvat sinertäviksi. Maa hehkuu auringossa kullanruskean eri sävyissä. Autiomaa on yksinkertaisesti kaunis... Ilma on kuitenkin edelleen yllättävän viileää, aikaisempien päivien paahtava kuumuus on poissa.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Jossain vaiheessa taivaanrantaan ilmestyy harmaa pilvenreuna. Ajamme suoraan sitä kohti. Pian taivas on tasaisen harmaa ja saavumme kaupunkiin. Missään ei näy vihreää, betoniset tönöt nousevat suoraan hiekasta. Pysähdymme vilkkaalle huoltoasemalle. Viereen kaartaa maastoauto, jonka nokassa sojottaa rivi virveleitä. Sisällä huoltoasemalla on myynnissä laaja valikoima kalastuvälineitä. Ilmeisesti olemme jo lähellä merta? Kun ajamme ulos kaupungista aukeaa raudanharmaa meri tien oikealla puolella. Vasemmalla puolella puuton autiomaa jatkuu horisonttiin saakka. Ohi vilahtaa suuri suolanpoistolaitos. Ilmeisesti täällä ei ole lainkaan pohjavettä, tai ei ainakaan suolatonta sellaista? Ajamme vielä tunnin verran Swakopmundiin ja majoittaudumme siistiin lodgeen keskustan lähelle. Kaksi pariskuntaa hankkivat itselleen huoneet muualta, me loput majoittaudumme yhteen dormiin koko porukka.

Lähden Tiinan, Lisan ja Wilman kanssa kiertämään kaupunkia. Paikka on erittäin siisti, kadut leveitä ja talot saksalaishenkisiä. Lännessä katujen päässä näkyy meri, etelässä suuret hiekkadyynit. Kun ehdimme meren rantaan ovat pilvet äkkiä kadonnet ja taivas täysin sininen. Rannassa on kaunis palmuavenue(?) ja pitkä laituri jonka päässä ravintola. Vesi on kylmää, kylmempää kuin Suomessa kesällä eikä uimareita näy, vaikka kaupunki on täynnä turisteja. Menemme laituri ravintolaan juomaan jääteetä. Ravintolan lattiassa on ikkunat, joista näkyy meri. Ruokalistalla on mm sushia ja ihania kakkuja.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Palaamme hotellille valmistautumaan jouluateriaa varten. Pojat innostuvat jopa ajamaan partansa, minkä seurauksena sekä miesten että naisten vessan lavuaari menee tukkoon. Senkin voi tietysti laittaa Richardin syyksi, kenes muunkaan...? Richi parasta on tullut yleissyyllinen vähän kaikkeen.

Syömme illallista ravintola Napolitanassa. Tilaan merenherkkulautasen, jossa on kalaa, mustekalarenkaita, rapuja, simpukoita ja ostereita. Ne on kaikki friteerattu, jopa osterit!? Ihan de ja vu Indonesiasta, missä kaikki ruoka oli yleensä friteerattua.

Bileporukassa matkustaminen saattaa olla rasittavaa - paitsi silloin kun on tarkoitus bilettää! Erittäin hauska ilta paikallisessa yökerhossa, ja vielä hyvää musiikkia. Eikä aamulla tarvitse herätä! Nukun jopa kahdeksaan.

Kehitysehdotus Suomeen: klubilla on tanssilattialle oma portsari, eikä lattialle saa viedä laseja. Erittäin hyvä.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

23.12. Perjantai

Kuopalle jääneet olivat nähneet sarvikuonon. Minua ei harmita, sillä olin todella unen tarpeessa. Ei siitäkään huolimatta, että ko sarvikuonoja on niin vähän jäljellä, että ne melko varmasti kuolevat sukupuuttoon. Chrisillä on kipakoita mielipiteitä salametsästäjiin liittyen. Hänestä tuomiot eivät ole riittävän kovia. Olen samaa mieltä. Lisäksi tuomiolle pitäisi saada ne kiinalaiset, jotka sarvia ostavat. Jos Kiinassa saa elinkautisen vääristä mielipiteistä niin miksei sitten sarvikuonojen sarvien kaupasta?

Edessä on taas pitkä ajomatka seuraavaan leiripaikkaan. Maisemat sentään aika katsomisen arvoisia, vaikka edelleen pelkkää pusikkoa ilman asutusta. Näkymä on eroosion syömiä vuoria, kallioita ja kanjoneja. Pysähdymme supermerkettiin pikkukylässä. Lisäksi matkan varrella pysähdymme tien viereen katsomaan ikilehti kasveja (Welwitschia), jotka ovat yli tuhat vuotta vanhoja. Kasvi on vaatimattoman näköinen lehtisykerö maanpinnassa. Sen juuret kuulemma kuitenkin ulottuvat 30 metrin syvyyteen. Laura sanoo, että kasvi on elävä fossiili, eikä se enää lisäänny. Wikipedia kertoo kasvista näin : "Ikilehti on äärimmäisen sitkeä, ja se saattaa elää jopa yli 2000-vuotiaaksi. Sen uskotaan imevän lehdissä olevan erityisen rakenteen avulla vettä öisin mereltä saapuvasta sumusta. Siten se selviytyy monilla sellaisilla paikoilla, jotka ovat liian kuivia muille kasveille."

Perille päästyämme laitamme teltat pystyyn hiekalle kuivuneen joenuoman viereen. Ohjelmassa on vielä patikkaretki bushmannnien luolamaalauksille. Jätän väliin, sillä kaipaan taukoa sekä ohjelmanumeroista että ryhmästä. Tiinakin sanoo skipanneensa ison joukon aktiviteetteja samasta syystä. Otan nokoset, koska on aivan liian kuuma tehdä mitään.

Heti kun aurinko on laskenut tuleekin yllättävän kylmä. Vihdoinkin jotain käyttöä mukana tuomilleni villavaatteille. Laitan jopa laamapipon päähän ja villasukat jalkaan. Illalla on vielä paikallisten lauluesitys kello puoli kymmeneltä. Naksahtavat äänteet kuulostavat hassulta laulussa. Niitä on paikallisissa kielissä paljon. Bushmanien puhe kuulosti hyvin oudolta kurkkuäänteiden ja naksahdusten vuoksi.

Chris koittaa löytää skorpionia mutta löytääkin jonkun hämähäkin ja skorpionin sekoituksen. Ikävännäköinen otus, kuin aliens-leffasta, mutta ilmeisesti vaaraton.

Pahoittelut muuten kirjoitusvirheistä. Kirjoitan blogia kännykällä pomppivassa rekassa, joten olosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset.

22.12. Torstai

Pääsin illalla nukkumaan ja aamulla herätys - yllätys, yllätys - klo viideltä. Ei tätä ihan lomailuksi voi kutsua. Lisäksi oli ihan pakko pestä hiukset, minkä vuoksi en ehtinyt kunnolla hoitaa osuuttani rekan pakkaamisessa. Gadventuresin kyydissä pääsee kyllä tehokkaasti näkemään nähtävyyksiä tiiviillä aikataululla, mutta se ei ehkä ole mun matkustustyylini. Kahdeksan tunnin yöunia olen ehtinyt nykkya vain muutaman kerran. Ei ainakaan tällä basic levelillä lähde reissuun, comfortia voisin harkita. Ongelma ei ole teltassa nukkuminen vaan ajan puute. Rekka on ihan ok ja teltassa suorastaan viihdyn. Aussiretkutkin ovat viime aikoina käyttäytyneet ihan hyvin ja olleet suorastaan mukavia. Mutta lomalla mielellään nukkuisi kunnolla.

Ajelemme koko päivän ympäriinsä rekalla, mutta näemme hyvin vähän elukoita. Viime päivien sateet ovat houkutelleet eläimet syvälle pusikkoon. Maisemat ovat kyllä ihan hienot. Puiston keskellä oleva suolatasanko on muuttunut valtavaksi matalaksi järveksi. Kaukana häämöttävä vastaranta näyttää leijuvan ilmassa. Aamupäivän aikana näemme sentään yksinäisen, viimeisillään olevan leijonanaaraan makaamassa varjossa. Se hyvä puoli tässä ajoituksessa on, että kaikilla otuksilla on nyt pienet poikaset.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Keskipäivällä pysähdymme lounaalle leirintäalueelle, jossa on myös iso uima-allas. Pulikoimme päivän kuumimman hetken viileässä vedessä. Tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Päivä on todella kuuma.

Iltapäivällä ajamme valtavien tasankojen halki. Niillä vaeltaa vain muutamia antilooppeja ja strutseja. Pysähdymme vessatauolle. Kun jonotan ei-niin-mielyttävään vessaan kuulen takaani mylvintää. Kaksi suurta Oryx antilooppia ajaa toisiaan takaa aivan muutaman metrin päästä vessasta täyttä laukkaa. Takana juokseva huitoo etumaista pitkillä sarvillaan. Se oli hieno näky! Mia panikoi lievästi tilannetta.

Ennen kuin ehdimme lähteä liikkelle joku tulee vinkkaamaan lähistöllä olevista leijonista. Ja tosiaankin, muutama kymmenen metriä vessalta tassuttelee pari naarasleijonaa. "Voitte pitää itseänne hyvin, hyvin onnekkaina" sanoo Chris "nuo kaksi olivat aivan vessan vieressä..." ja jatkaa pulisemalla päätömyyksiä mikkiin. "Se söi aamulla Beroccaa" sanoo Kate. Noin energisen tyypin kuin Chris ei pitäisi tankata C-vitamiinia.

Näemme viellä mustan sarvikuonon (black rhino) joka on hämäävästi väriltään valkoinen. Haluaisin päästä välillä ulos rekasta haukkaamaan happea ja ihailemaan maisemaa, mutta Chris ja Mia eivät siihen suostu. "Jouduitte juuri melkein leijonien syömäksi" kuuluu vastaus.

Yöpaikka on tähän astisista leirintäalueista hulppein. Ei näin hienoja taida Suomessa ollakaan. Ihan leirintäalueen laidalla on vesikuoppa, jolle eläimet tulevat juomaan. Paikalla vierailee joka yö myös sarvikuonoja. Mia suosittelee valvomaan koko yön kuopan reunalla. Ja herätys on jälleen tietysti klo 5, jonka jälkeen vielä ajelua ympäri puistoa ja sitten pitkä ajomatka Swakopmundiin. Minusta aikataulussa ei ole enää mitään järkeä. Olen jo ihan uuvuksissa ja menen mielummin nukkumaan. Ihan sama vaikka kuopalla kävisi aarnileijonia ja yksisarvisia yön aikana...

From Overlanding-reissu Afrikkaan

21.12. Keskiviikko

Ylös kukon laulun aikaan ja liikkeelle kohti pohjoisen Etosha luonnonsuojelualuetta. Varastelevat paviaanit odottavat jo leirintäalueen reunalla. Ne kärkkyvät jättämiämme roskia. Yksi niistä oli eilen onnistunut nappaamaan vessapaperirullapaketin eräästä autosta. Löytyiköhän paviaaneilla sille käyttöä? Chris kertoi (jo joskus aiemmin) että bushmanit käyttivät paviaaneja veden etsintään. Ensin paviaaniin ammuttiin tainnuttava myrkkynuoli ja sitten tajuttoman paviaanin suu tungettiin täyteen suolaa. Herättyään paviaani lähti juoksemaan lähimmälle vesipaikalle ja bushmanit seurasivat perässä. Paviaanit kuulemma aina tietävät, mistä vettä löytyy.

Chris ja pari muuta ovat yöllä nähneet leirin keskellä olevassa puussa lauman puoliapinoita (bushbabies) sekä aavikkokissan. Itse näin yöllä vessaan mennessä aavikkojäniksen, jolla oli todella suuret korvat.

Matkan varrella Etoshaan näen auton ikkunasta pahkasikoja ja antilooppeja (Oryx). Maisemat ovat nyt oikeastaan aika upeat. Pusikkoa edelleen, mutta tasangosta kohoaa siellä täällä suuria paljaita kallioita. Taivaanrannassa näkyy vuoria. Tasanko ei myöskään ole täysin viivasuoran tasaista kuten Botswanassa vaan korkeus vaihtelee hieman, joten ikkunasta näkyy laajempi maisema eikä vain tienvarren pöpelikkö.

Kauppapysähdyksellä ostan pari Etelä-Afrikkalaista sisustuslehteä sekä paikallisen prepaid-liittymän siinä toivossa, että pääsisin taas kännykällä nettiin. Tällä reissulla ei kerta kaikkiaan ole aikaa istua nettikahvilassa. Olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa pelkästään ruutupaperivihkoon ja palan halusta päästä päivittämään sen nettiin. Ensi kerralla otan kyllä mukaan jonkin pienen läppärin tapaisen... Blogin päivittäminen onnistuu Namibiassa kännykällä jotenkin jos vain verkkoyhteys löytyy, mutta kuvien lisäämisestä ei ole toivoa.

Kun olemme leiriytyneet Etoshaan kuvaan hetken magnusteja. Tosi hauskoja ja leikkisiä pikkuotuksia ja täysin tottuneita ihmisiin.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Käymme myös pienellä ajelulla luonnonpuistossa ja näenmme mm. kotkan, jonka pääasiallista ravintoa ovat antiloopit, sekä vastasyntyneen springbok antiloopin poikasen, joka ei vielä edes kykene seisomaan.

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

From Overlanding-reissu Afrikkaan

Kuulen, että ranskikset Nick ja Annika ovat samalla alueella. Menen moikkaamaan heitä. He ovat vuokranneet campingcar:in, eli pick-upin jossa on kiinteänä teltta katolla. Lisäksi löytyy täydet varusteet veitsistä ja haarukoista alkaen. Hintaa kertyy 1300 euroa ajalle 16 päivää. Ei hullumpaa... Tosin päälle tulevat leirintäalue maksut. Pitää kysäistä niiden hintaa jostain.

Illalla lähdemme yöajelulle elikoita katsomaan. Törmäämme reviirin merkkausreissulla olevaan urosleijonaan. Se tassuttelee tietä pitkin koska ei halua kastella tassujaan märässä heinikossa. Seuraamme sen perässä jonkin aikaa. Leijona kiertää lammikot huolellisesti ja tekee yhden laiskanlaisen hyökkäyksen tapaisen gnuta kohti. Urosleijonat eivät juurikaan metsästä. Ne keskittyvät tappelemaan keskenään ja jättävät ruuan hankinnan naaraiden huoleksi.

Lisäksi nähty:
-raitahäntäinen sivettikissa
-maassa makaava kirahvi
-afrikkalainen villikissa
-ne tavalliset antiloopit, seeprat jne.
Ajelu kestää kolme tuntia. Yhdentoista aikaan olen niin väsynyt, että pilkin istuallani.

Matkatavaralistaan lisättävää:
-Kindle. Halvin Kindle maksaa saman verran kuin ostamani paperinen Lonelyplanet ja painaa paljon vähemmän. Akkukestää kuulemma kuukauden. LPstä om olemassa oma versionsa Kindlelle. Lisäksi sen voi ladata täyteen muitakin kirjoja.
- pieni tietokone, esim Acer Aspire One jolla voisi kirjoittaa blogia ja käsitellä kuvia. Kiva olisi myös katsoa elokuvia. Osa malleista on vain pari sataa dollaria.
-parempia äänikirjoja. Nyt tuli otettua mukaan todella huono valikoima. Pakko siis kuunnella vain musiikkia ja se alkaa hiukan jo kyllästyttää.

Välillä taajamissa näkyy herero-naisia, joilla on suuret hameet ja hattu jossa on kaksi sarvea. Chris kertoo, että sarvet symboloivat harareiden pyhää eläintä lehmää. Saksalaiset olivat jossain vaiheessa maan historiaa ajaneet hararet autiomaahan jossa kolmasosa kansasta kuoli janoon ja nälkään. Myös nuo kummalliset hameet ovat saksalaisten seurausta. Saksalaiset olivat pakottaneet kansa hereronaiset pukeutumaan niihin.

From Overlanding-reissu Afrikkaan